Tarvitaanko muotoilijoita ja miksi?

Muotoilun avulla tuotteille ja palveluille luodaan lisäarvoa, joka tekee niistä houkuttelevampia kuin muut teknisesti tai hinnaltaan vastaavat. Aina vaan uudella muotoilulla tätä lisäarvon luomisen sykliä pidetään yllä. Tämä lienee faktaa ja näin kapitalistinen jatkuvaan kasvuun perustuva taloutemme pyörii. Jo pelkästään tämän vuoksi on omituista, että vahvasti tässä talousmallissa mukana oleva Suomemme haluaa karsia muotoilun koulutusta säästösyihin vedoten.

Mutta mitä tämä muotoilun avulla saatu lisäarvo oikeasti on? Miksi se on houkuttelevaa ja onko sillä syvempää merkitystä?

Pinnallisimmillaan lisäarvo tarkoittaa ihmisen vaihtelun ja näyttämisen haluun pohjautuvaa sekä uutuudella ja erilaisuudella luotua kiinnostavuutta. Pintaa, mutta taloudellisesti merkittävää. Pintaa syvemmälle mentäessä houkuttelevuus voi syntyä mielikuvista liittyen tuotteen tai palvelun käyttämisen ymmärrettävyyteen, miellyttävyyteen, helppouteen sekä onnistumisen ja turvallisuuden tunteisiin tai vaikka vaarallisuuden tunteeseen, jos niin halutaan - positiiviseen käyttäjäkokemukseen, jotka hyvissä tuotteissa ja palveluissa lunastetaan myös todellisuudessa.

Muotoilijan keskeinen huomion kohde on siis käyttäjäkokemus. Osatakseen vaikuttaa käyttäjäkokemukseen muotoilijan on ymmärrettävä käyttäjää eli ihmistä sekä niitä tilanteita, joissa muotoilun kohteet ovat jossakin roolissa. Tämä riippumatta siitä, onko muotoiltavana hajuvesi- tai viskipullo, seinätapetti tai kirkkotekstiili, lypsyjakkara tai lepotuoli, uimapuku tai työasu, pelikone tai pelin maailma, sukellusvene tai luxusristeilijä, kirjaston lainauspalvelu tai lääkärin varauspalvelu, pitserian nettisivut tai itse pitsa - kaikki mahdollinen, missä ihminen on yhtenä osapuolena huseeraamassa haluineen ja kykyineen sekä aivoituksineen ja ruumiinjäsenineen.

Jos suunnitteluprosessissa ei ole mukana käyttäjää ja käyttötilannetta ymmärtävää muotoilijaa, tuloksena voi kyllä syntyä (sinällään) toimivia tuotteita, mutta niitä ei haluta tai ymmärretä. Vastaavasti ilman insinööriä voidaan löytää käyttäjän tarve, mutta ei teknistä ratkaisua tarpeen tyydyttämiseen. Ilman talousosaajaa voidaan suunnitella käytettävä ja teknisesti toimiva tuote, jota kenelläkään ei ole varaa ostaa ja tilinpäätöksessä viivan alla on miinusta.

Ihmisille suunnattujen tuotteiden ja palvelujen suunnittelussa ja toteuttamisessa tarvitaan siis monenlaisia erityisosaajia, joilla jokaisella on ymmärrys muiden osaamisen tarpeellisuudesta sekä kyky toimia yhdessä niin omaa kuin muidenkin osaamista arvostaen.

Bloomin tikkapeli

Opetussuunnitelmatyö on hauskaa, kun Bloomin oivaltaa! Tikkapelissä joutuu suorittamaan heittotaidon mukaisesti myös älyllisiä tehtäviä.

Idea ja kuva Tarmo Karhu

Filosofi Maija-Riitta Ollilan punainen lanka

Katsoin työkaverini vinkistä Yle arkistosta Punainen Lanka -jakson, jossa Maarit Tastulan haastateltavana oli filosofi Maija-Riitta Ollilla. Harvinaisen selväsanaisesti ja järkevästi Ollila puhui monestakin nyky-yhteiskunnan asiasta. Mielenkiintoinen oli mm. kommentti huippuosaajista, joita yhteiskuntamme kaipaa ja koettaa kouluttaa. Ollilla huomautti, että teimmepä mitä tahansa, Gaussin käyrää noudattaen kansasta vain noin 2 % on huippuosaajia ja suurin osa keskiverto-osaajia.

Kuin oljenkorteen tartuin kuitenkin huomioon, että keskiverto-osaajakin voi menestyä ja saada aikaan huipputuloksia, kun osaa tehdä yhteistyötä toisen keskiverto-osaajan kanssa. 1+1=3 tai enemmän. Jes! Tätähän tässä tavoitellaan ja selvitellään - monialaista yhteistyötä ja sen opettelun mahdollisuuksia. Tervetuloa, yhteistyökykyiset keskinkertaiset!