Palvelumuotoilun merkitys on lisääntynyt ja tulee vielä lisääntymään. Käytännössä se tarkoittaa muotoilun laajentumista sekä fyysisten esineiden konteksteihin että kokonaan immateriaaliseen eli aineettomaan muotoiluun. Holistisessa muotoilukäsitteessä kaikki muotoilu liittyy johonkin kokonaisuuteen, joka pitää ymmärtää ainakin yleisellä tasolla ennen kuin voi keskittyä johonkin kokonaisuuden osaan. Alla Mikko Kalhaman näkemysten pohjalta laadittu kuvio muotoilun kentän laajenemisesta muotoiluintensiivisyydeksi. Koko muotoilun voi nähdä erilaisina palveluina ja palvelukokonaisuuksina, joihin kuuluu sekä aineellista että aineetonta muotoilua. Palvelujen kohteena voi olla yksityiset käyttäjät/kuluttajat/asiakkaat (B to C), yritykset (B to B) tai voittoa tavoittelemattomat tahot ja organisaatiot. Kun palvelu on koulutusta ammattikorkeakoulussa, on ensisijaisena palvelun käyttäjänä opiskelija, ja valmistuneiden opiskelijoiden ja projektien kautta elinkeinoelämä ja muu yhteiskunta.
Opiskelijan näkökulmasta kokonaisuuden voi nähdä matkana (journey), jossa ensimmäinen palvelukontakti (touchpoint) voi olla esimerkiksi hakuopas, lehti-ilmoitus tai nettisivut. Palvelumuotoilun näkökulmasta jo tässä vaiheessa on mahdollista vaikuttaa matkan onnistumiseen. Jatkossa kaikki opiskelun osat opintojaksoista työjärjestyksiin jne. ovat palvelujen näkökulmasta onnistumisien tai epäonnistumisien mahdollisuuksia. Tässä mielessä esimerkiksi opintosuunnitelma (OPS) on helppo nähdä tällaisena palvelukokonaisuutena, matkana, jossa opintokokonaisuudet ja -jaksot ovat matkan merkityksellisiä osia. Tavallaan ajattelu yleensä varmaan meneekin niin, että opiskelu on matka ammattilaisuuteen (AMK).
Koulutus matkana palvelujen kokonaisuudessa. (Tarmo Karhu)
Holistinen lähtökohta sinällään on itsestään selvä: kaikilla asioilla on erilaisia huomioon otettavia yhteyksiä ja konteksteja - jopa tynnyrissä tapahtuvilla (viskikin ottaa kypsyessään osansa tammitynnyristä ja tammitynnyri ottaa osansa huokosiensa kautta muusta ympäristöstä). Kun tämä holistisuus on ensimmäinen lähtökohta, innovatiivisuuteen olennaisesti liittyvä monialainen kanssakäynti myös ymmärretään itsestään selvästi tarpeelliseksi. Kaiken ei silti tarvitse tapahtua aina monialaisessa yhteistyössä ja omat erikoisosaamisalueet ovat edelleen yhtälailla ja ensisijaisesti tarpeellisia.
Olennaisina osina holistista muotoilukäsitettä, palveluiden kontekstia, ovat mm. käyttäjälähtöisyys ja kestävä kehitys. Käyttäjälähtöisyys on ehkäpä tärkein muotoilijan ohjenuora ja muotoilijan omin osaamisalue. Jos kestävä kehitys määritellään ympäristöllisenä, kulttuurisena, sosiaalisena ja taloudellisena kestävyytenä, se oikeastaan sisältää kaiken muun, mikä muotoilijan työtä ohjaa ja mihin muotoilijan työllä voi olla vaikutusta. Toisaalta käyttäjälähtöisyys ja kestävä kehitys ovat myös päällekkäisiä, koska esimerkiksi kulttuurisesti, sosiaalisesti, ympäristöllisesti tai taloudellisesti kestämätön muotoilu ei voi olla holistisesti katsottuna kovin käyttäjälähtöistä tai päinvastoin. Ehkä kuitenkin riittää, että tämä päällekkäisyys tiedostetaan.
On siis yksi muotoilukäsite, jonka sisällä on erilaisia erikoistumisalueita. Miten nämä erikoistumisalueet sitten pitäisi määritellä? Tällä hetkellä käytössämme olevat jaottelut ovat sekä asiasisällöllisiä että materiaaleihin nojaavia: teollinen muotoilu, tuotemuotoilu ja valmistus, tekstiili- ja vaatetussuunnittelu. Kaikilla on sinällään paikkansa jatkossakin, mutta ovatko otsikot sopivia kuvaamaan sisältöä parhailla mahdollisilla tavoilla, ovatko sisältöjen painotukset kohdallaan, sopivatko nimet keskenään yhteen ja täydentävätkö jaottelun eri alueet luontevasti toisiaan?
Alla linkin kautta muotoilun koulutuksemme nykyinen yleiskuvaus sekä suuntautumisiemme määrittelyt
http://www.turkuamk.fi/Public/default.aspx?nodeid=13696&culture=fi-FI&contentlan=1
